Päädyttiin siihen, että varmaan tyhmenee – olimmehan juuri saaneet siitä vahvat todisteet. Kaveri analysoi, että hoksottimet ei ole samalla tavalla enää kohillaan kuin 18-vuotiaana ja ärsykkeitä alkaa olla niin paljon, että keskittyminen herpaantuu ja meistä tulee höpsöjä.
Arveltiin, että meijän pitäis käydä älykkyystestissä säännöllisin väliajoin, että näkis kuinka pahasti se ÄO oikein laskee, ja loppuuko lasku jossain vaiheessa. Ilmaistiin myös yhteinen, hiljainen toive, että jospa tää kolmekymppiä olis se low point.
Päätin jatkaa pohdintaa paikallisen kollegan kanssa seuraavana päivänä töissä. Kerroin, että tämmönen asia tuli mieleen ja se vaivaa mua. Että jos tuntuu, ettei kaikki asiat pysy hallinnassa ja tyhmenee, niin mistä se johtuu. Rudy totesi, että onko sillä nyt niin väliä, jos vähän tyhmeneekin. Lopeta Jenni se höpöttäminen ja keskity olennaiseen.
No, miepä lopetan.
Muistan olleeni aluksi hämmentynyt, kun ajeltiin ympäriinsä, tarkkailin paikkoja ja ihmisiä. Ajatukset risteilivät päässä. Ihmisillä ei välttämättä ollut sähköä tai juoksevaa vettä. He eivät tietenkään surffanneet netissä, eivätkä lukeneet, koska monet eivät osaa tai heillä ei ole varaa lehtiin tai kirjoihin. Monella ei ole työpaikkaa tai työyhteisöä, eikä savimajoihin ole tapana tilata sisustussuunnittelijaa tai häälahjalistaan kirjata toivetta Villeroy & Bocheista.
Mietin, että jos et seuraa muotia ja kirjallisuutta, osallistu Espoon Cinéhen, Habitareen tai Helsingin kirjamessuille, katso Puhdistusta teatteriesityksenä, elokuvana ja lue sitä kirjana, seuraa HBO:n uusinta hittisarjaa, suunnittele viikonlopuksi joogaretriittiä ja ensi kesäksi purjehduskurssia tai ole jyvällä Flow:n tämän vuoden esiintyjistä, mitä jää jäljelle?
Tunsin sääliä. Näiden ihmisten elämä täytyy olla tosi tyhjää.
Sitten aloin huomata, että oli eri asiat, jotka merkitsivät. Ei ollut väliä, vedinkö aamulla jalkaan Tigerit vai Cheap Mondayt, kellään ei ihan hirveesti kiinnostanut. Kukaan ei kysynyt, minkä kirjan olin viimeksi lukenut tai olinko kuullut, että keskustaan oli avattu uus pop-up -ravintola. Keskustelunaiheet alkoivat olla vähissä.
Tajusin, että vastaantulijan kohtaaminen, tervehtiminen ja hymy. Sillä oli merkitystä. Se, että vietettiin aikaa ystävien, perheen ja tuntemattomien kanssa. Pidettiin sadetta katoksen alla ja kyseltiin päivän kulusta. Se kiinnosti ja siten opittiin. Eihän sitä tiedä vaikka farkkujen alla olis kiinnostava ihminen.
Aivan kuin jengi olis löytänyt jotain olennaista, ehkä pakosta, ehkä vapaasta tahdosta, en tiiä. Ainakin tuntuu, ettei meijän kannata tulla tänne vain opettamaan, vaan oppimaan. Joku myös sanoi, että me länkkärit ollaan hyviä valmistautumaan elämää varten, mutta unohdetaan sitten elää se. Hymähdin, koska tajusin, että se saattaa jopa pitää paikkansa.
Kuulin muuten eilen, että buddhalainen munkki Nhat Hanh lopettaa sähköpostinsa sanoihin This is it. Se ei tarkoita, että miehen meili olis siinä, vaan että elämä on tässä. Tässä hetkessä, nyt kun luet tätä, on sun elämä. Sulla ei ole muuta, sitä se Nhat yrittää sanoa.
Ajattelin pitää mielessä.
 |
| Kuva: Henni Pudas |
Ja kävinhän mie lopulta myös googlettamassa, onko sille ihmisen tyhmistymiselle tieteellistä perustetta vai oliko se vain tunne. Eihän näin tärkeää kysymystä voinut jättää auki. Tiesin, että Googleen voi luottaa ja se osasikin listata, että ainakin pienryhmät, viihde, flirttailu, kannabis, piiskaaminen ja liikalihavuus tyhmentävät sinua.
Voin huokaista helpotuksesta, sillä olen tätäkin asiaa viisaampi. Olen myös onnellinen, että bongasin samalla kertaa Facebookista keskustelun Robingatesta ja osaan antaa analyyttisen vastauksen aiheesta, kun seuraavan kerran pidellään sadetta mangopuun alla ja joku kysyy, että saiko se Frontside Ollie oikeasti miljoonia katselukertoja siellä YouTubessa vai ei.
Ja Flow:ssa on muuten tänäkin vuonna aika mieletön setti.
